Silmälasit ekaa kertaa netistä

Minun on paljastettava totuus. Oikeasti en pidä yhtään silmälasien ostamisesta, mutta se on aika pakko vaan niitä hankkia. Ei sitä oikein ilman lasejakaan pärjää, vaikka monesti niin toivoisi. Aahh muistan niin ihanasti kuinka vielä nuorena ei tarvinnut mitään rillejä pitää, vaan kesät ja talvet pysty juoksemaan ulkona ilman mitään ylimääräisiä nenällään. Ja kyllä, ennen kuin joku alkaa selittää, olen kokeillut myös piilolinssejä, mutta nekään ei ollut kyllä mun mielestä kivat. En tykännyt yhtään siitä miltä ne tuntu silmissä.

Silmälasit ekaa kertaa netistä

Kuten siis sanottua, en pidä tästä shoppailusta yhtään, joten mitä paremmin ja nopeammin sen saa ohitse, sitä parempi mulle. Sen takia ajattelinkin erään kaverin vinkin perusteella, että voisin tilata silmälasini tällä kertaa netin kautta. Tiedän kuitenkin jo noi arvot ja mitat mitä tarviin, eikä ne oo muuttunut sitten viime tarkastuksen, joten miksi sitä turhaan mennä optikolle asti.

silmälasit
Oon kunnon pihi, kun pitäs osta silmälaseja. Ärsyttää maksaa niistä niin paljon!

Onneksi vastaan tulikin nopeasti tälläinen sivusto, jonka ohjeiden ja hintavertailujen avulla silmälasien osto netin kautta oli tosi helppoa myös tälläiselle netin kanssa hieman uusavuttomallekkin. Tosin sain hieman lisäapua myös Silmälasioppaan kautta, joka kyllä auttoi kanssa.  Ette usko miten vaikeaa mulla oli jo tän sivuston pystyyn laittaminen. Tai no, oikeasti tarvitsin miestä sen laittamaan pystyyn jos rehellisiä ollaan 😀

Varsinaiset silmälasit tilasin sitten Misterspexin kautta, jonne oli just tolloin hyvä tarjous menossa. Kannattaa kattoa toi linkkaamani sivusto kun etsii laseja, sillä tuolla oli myös listattu ja kerrottu mitä tarjouksia oli milläkin hetkellä menossa eri nettikaupoissa. Tosi paljon helpompi löytää se paras tarjous itselle, kuin menemällä kaupasta toiseen. Kun se paras tarjous riippuu niin paljon siitä, mitä on ostamassa. Esim. aurinkolasit on monesti tarjouksessa eri kaupassa kuin vaikka merkkisilmälasit.

Kaiken kaikkiaan antasin tolle prosessille aika hyvät arviot. Hinnat vaikutti tosi hyviltä, ja kun tarjouksesta ostin nää lasit niin tuli paljon halvemmaksi kuin noi edelliset lasit. Ainoa ehkä miinus tulee siitä, että tossa jostain syystä kesti kauemmin kuin luvattiin, että noi lasit tuli tänne kotiin asti. Tuli ne viikossa sitten, mutta kun luulin että ne tulisi jo 3 päivässä about. No ei toi nyt niin iso heikkous oo, pääasia että tuli ja sai vielä halvella. Voin siis kyllä suositella silmälasien hankkimista netin kautta, jos ei tarvitse enään mitään uusia mittauksia tai sellaisia.

Ite ainakin siirryn tässä asiassa jatkossa nettiin kokonaan.

Tulostinmusteita ostamassa

Olin ekaa kertaa ostamassa tulostinmusteita netin kautta, ja oli kyllä mukava ja helppo kokemus. Puhuin tästä kavereiden kanssa, ja kukaan ei ollut ikinä tilannut musteitaan netin kautta, vaan kaikki osti ne aina jostakin lähellä olevasta kaupasta. Sitten kun kyselin uteliaisuuttani, paljonko he olivat niistä maksaneet, selvisi että huomattavasti enemmän kuin minä.

Vaikuttaa aika selvältä, että musteet tulostimeen kannattaa tilata mieluiten netin kautta. Ne tuli tosi helposti postin kautta, ja oli helppo tilata kun tarvitsi valita kaupan sivuilla vain se oman tulostimen malli, ja sitten ne kertoi kaikki siihen sopivat musteet. Ostin muuten samalla ensimmäistä kertaa tälläsen kierrätettävän mustepatruunan, kun ajattelin että se voisi samalla olla mun ekoteko sen viikon osalta.

Kierrätettävät mustekasetit voi siis nimensä mukaisesti kierrättää paljon paremmin kuin noi normaalit. Oikeestihan noista kertyy tosi paljon roskaa, ja just tollasta maatumatonta muoviroskaa, jota menee sitten kaatopaikalle yms. Noi kierrätettävät musteet on kuitenkin tehty siten, että niistä saadaan paljon talteen kierrätyksen avulla. Ne lähetetään tonne valmistajalle sitten kun ne on käytetty loppuun, ja siellä ne kierrättää niiden aineksista sitten uusia patruunoita. Ainoa vaiva tossa mulla on periaatteessa lähettää se kasetti sinne postikuoressa. Ne kyllä antaa ton kasetin mukana ilmaisen kuoren, että se postitus ei maksa mulle mitään.

Mutta jepulis, toi mun tilaamani tulostinmusteet tuli siis 4 päivässä kotiin, tai no postiin josta sen hain. Tosi helppoa! Tilasin sitten samalla useamman samanlaiset mustepatruunan, niin ei tarvii heti olla ostamassa uusia. Muutenkin kiva, kun on yksi aina valmiina varastossa. Usein noi musteet tahtoo loppua just silloin, kun ei sitä haluaisi. Yllättävän moni muukin asia tekee muuten niin, tai ehkä se on vaan joku kognitiivinen harha tai jotain.

tulostinmusteet
Tämmöset tuli sitten postiin 4 päivässä

Kuitenkin, suosittelen kyllä kaikille tilaamaan musteensa suosiolla vaan netistä. Se on oikeesti helpompi prosessi, kuin käydä jossakin kaupassa ja toivoa että siellä on juuri sitä sun tarvitsemaasi mustetta hyllyssä. Tuolla näkee kaiken mitä on tarjolla, ja valikoima on lähes ääretön näin omalta kantilta. Kaikilta merkeiltä löytyy paljon erilaisia musteita, ja sit on just noita erilaisia musteita, kuten kierrätettäviä musteita tai edullisempia epävirallisia mustepatruunoita.

Ensi kerralla voisin kyllä kokeilla tollasta epävirallista kasettia. Se siis tarkoittaa vaan sitä, että sitä ei oo valmistanut sen tulostimen virallinen valmistaja. Sen takia ne onkin sitten yleensä ainakin joku puolet halvempia! Eikä niissä pitäisi yleensä olla laadullisesti juuri eroa, ainakaan tälläseen mun tarkoitukseen, jossa printtailaan lähinnä jotakin lappuja ja amatöörivalokuvia. Eri asia ehkä sitten, jos olisi joku pro valokuvaaja.

Joka tapauksessa, ensi kerralla tilaan musteet netin kautta ihan varmuudella, ja oon sitä nyt mainostanut kaikille kavereilleni, jotka on alkanut innostua ajatuksesta itekkin. Edullista, toimivaa ja helppoa. Aika kova kombinaatio!