virtuaalihevonen

Poltergeist

ei saavutuksia
© Paul Sands - thank you for permission to use your photos!


Virallinen nimi: Poltergeist Rotu: Welsh sec. D
Lempinimi: Gregor Sukupuoli: Ori
VH-tunnus: VH-66681 Säkäkorkeus: 148 cm
Syntynyt: 31.05.2009 Kasvattaja: Yale Cobs, GBR
Täytti 3-v: 31.08.2009 (VHKR) Omistaja audrey
Painotus: Kouluratsastus Koulutustaso: ko Va B / re 80 cm


Luonne

Aivan Princetonin perustamisen alkuvaiheilla kävin katsastamassa hevosia myös Brittein Saarilla. Alunperin ideana oli käydä katsastamassa siellä paljon kehuttua täysveriori Marbachia, joka kuitenkin osoittautui luonnevikaiseksi ja siten meille sopimattomaksi. Matkalla takaisin lentokentälle piipahdin kahvilla suloisessa maalaispuodissa, joka oli rakennettu vaatimattoman siittolan yhteyteen. Kuultuansa minun olevan hevosnaisia, kahvilanpitäjä - joka oli myös siittolan omistaja - kutsui innoissaan minut katsomaan nuoria kasvattejaan. Olin aluksi hieman epäileväinen ja mietin, josko noin ränsistyneestä tallista löytyisi kuin peruspolleja. Gregor oli varsoista ainoa mukiinmenevän näköinen karsinassa, joten suostuin kokeilemaan sitä myös selästä käsin. Ihmetykseni oli suuri, kun orista alkoi kuoriutua esiin melkoisia kouluratsun elkeitä. Niin siis kävi, että täysiverisen sijaan Britanniasta kotiutuikin mukanani welsh cob!

Ei tarvita kuin pikainen vilkaisu Gregoriin päin, kun täysin tuntematonkin ihminen osaa kuvailla orin luonnetta; hermostunut, arka, äkkipikainen. Gregorin silmät pyörivät hedelmäpeliä sen päässä lähes jatkuvasti, eikä pieninkään rasahdus jää siltä noteeraamatta. Leikkisästi ponia kutsutaankin joskus "Narkiksi", niin paljon sen käytös joskus muistuttaa vieroitusoireista kärsivän heroinistin olemusta. Vaatii ehdottomasti ympärilleen muutaman luottohenkilön, joiden kanssa Gregor käyttäytyy pääpiirtein rauhallisesti, jättäen ainakin "vaarallisten" esteiden väistelyn ja ympäriinsä sinkoilun hetkeksi pois kuvioista.

Melkoinen on meininki silloinkin kun Gregorilla lähdetään treenaamaan. Ori pyritään ratsastamaan joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla, kun liikkeellä ei ole niin paljon muita ratsukoita aiheuttamassa ponille ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Alkaessaan keskittymään ratsastajan apuihin Gregor on yksi hienoimmista ratsuistamme, mutta tyytyväisyyteen ei saa liiaksi tuudittautua ja unohtaa orin herkkyyttä - pieninkin huolimattoman apujenkäytön aiheuttama tahtirikko saa ponin hermostumaan, eikä sen rauhoitteleminen ole lainkaan helppoa.


Sukutaulu

i. Iorwerth, evm
wD, 148 cm, ko Va B
ii. Llewellyn, evm iii. Meirion, evm
iie. Briallen, evm
ie. Dwynwyn, evm iei. Renfrew, evm
iee. Eluned, evm
e. Rhonwen, evm
wD, 165 cm, re 140 cm
ei. Rolant, evm eii. Rhobert, evm
eie. Siôned, evm
ee. Riannon, evm eei. Vaughan, evm
eee. Morwen, evm


Jälkeläiset

Poltergeist periyttää jälkeläisilleen:
- arkaa luonnetta
- erinomaista kokoamiskykyä
- hyviä käyttöominaisuuksia
- näyttävää ravia
- vahvaa takaosaa


o. Nemglan (s. 01.12.2009, e. Rhagair)
o. Criallt Penllyn (s. 05.06.2010, e. Gwyrddiau Mona)


Kilpailumenestys

Näyttelymenestys:

NJ 07.06.2010 kutsu, wD-orit - LKV3, irtoSERT, JS
NJ 03.07.2010 kutsu, welsh-orit - LKV3, irtoSERT, JS

KRJ-sijoitukset:
Sijoituksia 31 kpl, joista 1 KRJ-Cupista.

09.09.2009 kutsu, Va B - 2/30
17.09.2009 kutsu, He A - 5/50
27.09.2009 kutsu, He C - 1/40
27.09.2009 kutsu, Va B - 2/50
28.09.2009 kutsu, Va B - 3/50
29.09.2009 kutsu, Va B - 4/50
29.09.2009 kutsu, Va B - 3/50
03.10.2009 kutsu, Va B - 2/30
07.10.2009 kutsu, Va B - 3/30
09.10.2009 kutsu, Va B - 4/30
09.10.2009 kutsu, Va B - 4/30
10.10.2009 kutsu, Va B - 2/30
19.10.2009 kutsu, He A - 1/40
23.10.2009 kutsu, Va B - 3/30
24.10.2009 kutsu, Va B - 2/30
30.10.2009 kutsu, He B - 5/30
31.10.2009 kutsu, Va B - 5/30
21.11.2009 kutsu, He A - 3/50
01.12.2009 kutsu, He A - 3/80
03.12.2009 kutsu, He A - 2/50
03.12.2009 kutsu, Va B - 6/50
05.12.2009 kutsu, He A - 6/50
06.12.2009 kutsu, Va B - 4/50
07.12.2009 kutsu, He A - 6/50
10.12.2009 kutsu, Cup Va B - 18/277
11.12.2009 kutsu, K.N.S - 1/60
11.12.2009 kutsu, He A - 4/60
12.12.2009 kutsu, He C - 4/60
12.12.2009 kutsu, He A - 1/60
13.12.2009 kutsu, He A - 2/60
31.08.2010 kutsu, Va B - 1/100



Päiväkirja

25.09.2009
Syyskuu lähenee loppuaan ja Gregor on aloittanut kilpauransa tyydyttävällä menestyksellä - olemme keränneet tähän mennessä 12 sijoitusta. Kisapaikoilla käyttäytyminen vaatii vielä hieman harjoitusta, mutta muuten yhteistyö alkaa sujua jo mukavasti! Gregoriin ihastuttuani halusin ehdottomasti meille toisenkin welsh cobin, ja niinpä talliin muutti Merri. Gregor ja Merri tarhaavat vierekkäisissä tarhoissa ja ovat tehneet innoissaan tuttavuutta väliaidan yli. Kyllä cobi aina toisen cobin tunnistaa!

31.08.2010
Pitkän, lähes 8 kuukauden kisatauon jälkeen matkustimme kisaamaan Ravitalli Ikiroudan koulukilpailuihin. Minua jännitti, ja niin taisi jännittää Gregoriakin - poni tutisi verryttelyn alussa kuin horkassa, ja epäilin jo ettei mistään tulisi mitään. Ohjelmana oli Va B, eli rata sieltä vaikeimmasta päästä - mitäpä sitä ottamaan pehmeää laskua kisakentille, kun voi rääkätä itseään vaikeimman kautta.. Verryttelyn aikana Gregor rauhoittui kummasti, ja alkoi työskentelemään todella hyvin. Toivoin, että ponin innokkuus kestäisi radan loppuun saakka, eivätkä liikkeet hyytyisi vaatimattomiksi - tämä on joskus Gregorin kanssa vaarana. Rata sujui kuitenkin mallikkaasti, ja tuomarikin arvosti yhteistyötämme; tuloksena oli nimittäin komea voitto sadan lähtijän joukosta! Voitte arvata, että kotiin palasi tyytyväinen omistaja ja monella omenalla herkutellut welshi.


Valmennukset

Emmun kouluvalmennus 22.09.2009
Aloitin seuraamalla alkuverryttelyänne, jotta saisin jonkin kuvan osaamistasostanne. Alkuverryttelyssä Gregor oli melko varuillaan olevan oloinen ja hiukan jännittynyt. Aloitimme työskentelyn pohkeenväistöillä, sekä käynnissä, että ravissa. Poniori suorittikin nämä mallikkaasti, mutta sinun tulisi varoa viemästä väistättävää pohjetta liian taakse. Lisäksi muista valmistella kaikki aina puolipidätteellä - toisinaan Gregor hieman hämmentyi avuistasi, kun unohdit valmistelun. Pohkeenväistjöne jälkeen lähdimme työstämään sulkutaivutuksia aluksi ravissa ja tämän jälkeen laukassa. Ravissa takaosa tuppasi toisinaan tulemaan liikaa uran sisäpuolelle, mutta korjasit asian hyvin käyttäen hieman sisäpohjetta. Kun sait tämän asian kuntoon, sujui loppu kuin itsestään. Laukassa haettiin alkuun reipasta, mutta tahdikasta laukkaa, jonka jälkeen pystyimme vasta aloittamaan sulkutaivutukset. Gregor tuntui olevan enemmän kuulolla laukassa, ja tehtäväkin sujui paremmin. Kokonaisuudessaan varsin tyylikäs pari, todella siisti apujenkäyttö, siitä pisteet.