Virtuaalihevonen - a sim game horse
Cupido Motel
KTK-II, (VIR MVA Ch)
| Virallinen nimi: | Cupido Motel | Rotu: | Trakehner |
| Lempinimi: | Mookie | Sukupuoli: | Ori |
| VH-tunnus: | VH-00000 | Säkäkorkeus: | 173 cm |
| Syntynyt: | 22.05.2009 | Kasvattaja: | Chaostar Stables, GER |
| Täytti 3-v: | 22.08.09 (VHKR) | Omistaja | audrey |
| Painotus: | Esteratsastus | Koulutustaso: | re 160 cm / ko He A |
Luonne
Mookie on oikea uteliaisuuden huippu, jonka on ehdottomasti saatava olla kaikin tavoin mukana kaikessa sen ympärillä tapahtuvassa. Oria hoitaessa joutuu kiristelemään välillä hampaitaan sen maistellessa kielloista huolimatta vuoroin harjapakkia, satulahuopaa sekä hoitajan peukaloa. Vaikka mieli tekisikin, orin kovempaa komentamista on syytä välttää, sillä pieninkin älähdys saa Mookien hermostumaan ja aloittamaan teutaroimisen, jolloin sen lähellä ei todellakaan ole miellyttävää olla. Aikansa riehuttuaan ori kyllä rauhoittuu, mutta murjottaa ja osoittaa mieltään vielä muutaman päivän ajan. Helppo käsitellä myös kisapaikoilla - joskin on aina syytä muistaa, että ori on aina ori. Mikäli satut kulkemaan Mookien kanssa turhan läheltä muita oreja, saattaa se kuopaista mielenosoituksellisesti etusillaan; "hei, kauemmas siitä!" Tammojen lähettyvillä Mookie ei ole lainkaan ongelmallinen käsiteltävä, se antaa herrasmiesmäisesti neitien olla rauhassa.
Mookien lennokasta askellusta katsellessa ei heti arvaisi, että ori on ratsastettavuudeltaan hieman hitaasti syttyvä, ajoittain jopa laiska. Ratsastajalta vaaditaan voimakasta pohjetyöskentelyä ja sinnikkyyttä saadakseen Mookie työskentelemään kunnolla. Kuten orin kanssa muutenkin, turhan kovia apukeinoja ei tosin taaskaan sovi käyttää - siitä ei synny kuin harmia muutaman kipakan rodeohypyn säestämänä. Mikäli Mookiella on takanaan pidempi loma, on viisainta antaa sen ensin riehua pahimmat höyryt pois irtojuoksuttamalla - toki selkäänkin saa kavuta suoraan, mutta omalla vastuulla... Muutamana päivänä viikossa orin kanssa on hyvä pitää rennompi maastopäivä ja lähteä pelloille tai hiekkakuopille laukkailemaan. Mookiella on nimittäin tapana kerätä itseensä turhaa jännitettä pitkien treenijaksojen aikana, ja sen tulisi välillä saada päästellä höyryjä - ilman turhaa stressiä ja suorituspaineita.
Esteradalle saapuessa Mookien korvat kääntyvät höröön ja se tarkastelee innoissaan ympäristöään. Orilla on mainio, yleisössä suurta riemua herättävä tapa vastata lähtömerkin vihellykseen vinkaisemalla. Esteillä Mookien helposti säädeltävä, ponnekas laukka on valttia - ratsastajan on mahdollista venyttää tai koota oria äärimmäisyyksiin saakka, eikä se epäröi lähteä hyppyyn lyhyeltäkään lähestymismatkalta. Uusinnassa riittää, että saat suoristettua Mookien vain pari askelta ennen estettä, joten hyvinkin lyhyiden teiden tekeminen on mahdollista. Välillä Mookieta tuppaavat kammoksuttamaan kapeat esteet, mutta vahvan pohkeen ja tiiviin istunnan avulla orin saa kyllä yli esteestä kuin esteestä.
Sukutaulu
| i. White Lies, evm trak, 175 cm, re 160 cm |
ii. Jack Conte, evm | iii. Lucero, evm |
| iie. Tiresia, evm | ||
| ie. Verona, evm | iei. This City, evm | |
| iee. Glammer, evm | ||
| e. Televandals, evm trak, 172 cm, re 150 cm |
ei. Guster, evm | eii. Stoney, evm |
| eie. Flamboyant, evm | ||
| ee. Hazel Wine, evm | eei. Keegan, evm | |
| eee. Wintergreen, evm |
Sukuselvityksen pääset lukemaan täältä.
Jälkeläiset
Cupido Motel ei toistaiseksi ole jalostuskäytössä!
o. Pineapple Kira (s. 09.09.2009, e. Segfera Perle)
t. Dark Shadowshine (s. 30.09.2009, e. Geisterfahrer)
t. Bilecupido (s. 05.11.2009, e. Bilehymnia)
t. Modelike (s. 09.11.2009, e. Catlike)
Kilpailumenestys
Näyttelymenestys:
NJ 26.09.2009 kutsu, puoliveriset - BIS3, MVA-SERT, JS
NJ 29.11.2009 kutsu, trak-orit - LKV1, irtoSERT, JS
NJ 15.06.2010 kutsu, pv-orit - BIS2, MVA-SERT, JS
NJ 30.11.2010 kutsu, trakehnerit - BIS1, MVA-SERT, JS
VNT 17.11.2009 kutsu, trak-orit - BIC
ERJ-sijoitukset:
Sijoituksia 55 kpl, joista 0 ERJ-Cupista.
|
18.09.2009 kutsu, 160 cm - 3/30 20.09.2009 kutsu, 160 cm - 2/30 22.09.2009 kutsu, 140 cm - 1/50 23.09.2009 kutsu, 100 cm - 3/93 23.09.2009 kutsu, 140 cm - 6/50 24.09.2009 kutsu, 120 cm - 2/68 25.09.2009 kutsu, 160 cm - 3/30 26.09.2009 kutsu, 160 cm - 5/30 27.09.2009 kutsu, 160 cm - 2/30 27.09.2009 kutsu, 150 cm - 1/30 28.09.2009 kutsu, 160 cm - 2/30 28.09.2009 kutsu, 160 cm - 1/30 28.09.2009 kutsu, 160 cm - 3/30 02.10.2009 kutsu, 140 cm - 4/60 04.10.2009 kutsu, 140 cm - 5/30 05.10.2009 kutsu, 130 cm - 1/30 07.10.2009 kutsu, 140 cm - 5/30 10.10.2009 kutsu, 150 cm - 5/50 11.10.2009 kutsu, 130 cm - 5/30 13.10.2009 kutsu, 140 cm - 4/30 |
15.10.2009 kutsu, 160 cm - 1/30 20.10.2009 kutsu, 160 cm - 4/30 27.10.2009 kutsu, 150 cm - 3/40 28.10.2009 kutsu, 160 cm - 3/40 29.10.2009 kutsu, 160 cm - 5/40 10.11.2009 kutsu, 140 cm - 3/30 10.11.2009 kutsu, 140 cm - 4/30 10.11.2009 kutsu, 150 cm - 4/30 10.11.2009 kutsu, 150 cm - 2/30 10.11.2009 kutsu, 150 cm - 1/30 11.11.2009 kutsu, 130 cm - 4/30 11.11.2009 kutsu, 150 cm - 5/30 12.11.2009 kutsu, 140 cm - 4/30 12.11.2009 kutsu, 140 cm - 4/30 12.11.2009 kutsu, 150 cm - 3/30 12.11.2009 kutsu, 160 cm - 4/30 12.11.2009 kutsu, 160 cm - 5/30 13.11.2009 kutsu, 160 cm - 1/30 15.11.2009 kutsu, 160 cm - 5/30 15.11.2009 kutsu, 160 cm - 4/30 |
16.11.2009 kutsu, 160 cm - 2/30 16.11.2009 kutsu, 160 cm - 1/30 16.11.2009 kutsu, 160 cm - 2/30 16.11.2009 kutsu, 160 cm - 4/30 17.11.2009 kutsu, 160 cm - 2/30 17.11.2009 kutsu, 160 cm - 4/30 18.11.2009 kutsu, 160 cm - 5/30 18.11.2009 kutsu, 160 cm - 3/30 18.11.2009 kutsu, 160 cm - 5/30 18.11.2009 kutsu, 160 cm - 4/30 18.11.2009 kutsu, 160 cm - 5/30 25.11.2009 kutsu, 160 cm - 5/50 25.11.2009 kutsu, 160 cm - 4/50 30.11.2009 kutsu, 160 cm - 3/50 30.11.2009 kutsu, 160 cm - 5/30 |
Päiväkirja
02.10.2009
Mookie on nyt ehtinyt asustella Princetonissa ja jonkin aikaa, ja hieman vaisulta näyttäneen alun jälkeen se on todistanut olleensa oikea valinta suurten ratojen ratsuksi! Ankara työnteko palkitaan, ja sijoituksia on alkanut ropista lähes jokaisesta kilpailusta johon osallistumme.
Ori on päässyt ihastuttamaan tammojakin - sen ensimmäinen varsa, komea ori Pineapple Kira, sai loistavan kodin Dark Side Trakehnersista. Toivotamme Pineapplelle ja sen omistajille onnea ja menestystä tulevaisuuteen, ja tulemme varmasti seuraamaan sen edesottamuksia innolla!
09.11.2009
Mookie on suoriutunut kilpailuista aivan mielettömällä tavalla - olemme keränneet yli 50 sijoitusta yhdessä, ja orin siirtäminen kokonaan pois kilpakentiltä alkaa olla ajankohtaista.
30.10. oli meille jännittävä päivä - silloin järjestettiin hevosoriiden kantakirjaustilaisuus, johon myös Mookien oli tarkoitus osallistua. Olin jännityksestä jäykkänä, kun vielä hetki ennen arvosteltavaksi menoa tarkistelin, ettei oriissa vain ole likaläikkiä tai heinänkorsia häntäjouhissa. Mookie näytti kuitenkin hyvältä, ja esiintyi tuomarien edessä edukseen. Paniikin vallassa odottelimme tuloksia saapuvaksi - ja ne yllättivät meidät täysin! Mookie kantakirjattiin II-palkinnolla, saavuttaen arvostelutilaisuutensa (30 oria) parhaimmat pisteet! Olen oristani aivan tuhottoman ylpeä, kuten arvata saattaa!
06.01.2010
Vierailin katselemassa kaikkien Mookien jälkeläisten sivuja, ja totesin, että orilla on ainakin huikean hyvät periytysominaisuudet! Mookien ensimmäinen varsa, Pineapple Kira, on saavuttanut kunnioitettavat 123 sijoitusta. Myös tammoilta Dark Shadowshine sekä Bilecupido löytyy mukavasti sijoituksia ERJ:n alaisista kilpailuista. Tämä tietää sitä, että kunhan orin tekstit saadaan kuntoon, voimme ilmoittautua ERJ:n laatuarvosteluun heti seuraavassa tilaisuudessa :)
10.01.2010
Olin itse viikonlopun Saksan puolella näyttelyissä, ja ratsuttajamme Miguel treenasi Mookieta sillä välin. Miguel oli ratsastanut Mookiella viimeksi sen ollessa 4-vuotias ja vielä melko raaka tapaus. Ilokseni sain kuulla, että Miguelin mielestä ori on kehittynyt erinomaisesti ja se on varsin hyvin ratsastettu ja kuuliainen. Miguel oli myös hypännyt orilla joitakin ratatehtäviä, ja oli tyytyväinen sen suorituksiin. Vaikka Mookien kilpaura alkaakin olla lopuillaan, täytyy meidän jatkaa treenaamista ahkerasti, jotta ori olisi laatuarvosteluissa parhaimmillaan.
15.06.2010
Vierailimme tänään Mookien ja muutaman muun orin kanssa Kingston Gårdin NJ-näyttelyissä. Mookie suoriutui kehässä rutiinilla ja itsevarmana, ja voitti luokkansa. BIS-kehässä voiton vei upea nuori holstein-ori, mutta Mookie sijoittui hienosti BIS2:seksi! Nyt olemme enää yhden sertin päässä VIR MVA Ch-arvonimestä :)
Valmennukset
Emmun estevalmennus 22.09.2009
Alkuverryttelyt teitte itsenäisesti verryttelyhypyt mukaan lukien. Sinä aikana kokosin teille esteradan, joka oli korkeudeltaan 140cm. Esterata sisälsi muutaman pystyesteen, okserin ja yhden trippelin. Lisäksi radalla oli normaali kahden esteen sarja, mutta hieman pidemmällä laukkavälillä, joten askelta joutui venyttämään. Alkuun kävimme jokaisen esteen yksitellen läpi ja oriin piti saada reippautta lisää. Vaikka Mookie oli laiskahko, hyppäsi se hyvällä tyylillä ja virheittä esteet. Tämän jälkeen aloitimme hyppäämään rataa kokonaisuudessaan. Eniten teille aiheutti ehkä sarja, sillä orin nihkeyden vuoksi väli tuntui liian pitkältä. Näin ollen jäimme treenailemaan vielä sarjaa. Loppua kohden ori alkoikin innostumaan ja sarja rupesi sujumaan. Loppuun hyppäsitte radan vielä kerran, kymmenen senttiä korkeampana. Sinun tulee varoa, ettet jää hypyissä puristamaan polvella ja muistat tarpeen tullen huomauttaa oria, mikäli se jää matelemaan. Kokonaisuudessaan olette kuitenkin kehityskelpoinen ratsukko, ja kaikki alkaa varmasti sujumaan paremmin, kunhan saat oriin lisää vauhtia.
Ceryn estevalmennus 30.11.2009
Ratsukko täytti maneesin heti. Syynä tuskin oli orin iso koko, pikemminkin se oli olemus ja ratsastajan kova luottamus hevosensa taitoihin. Jäin innolla odottamaan tulevaa. Lämmittely aloitettiin normaalisiirtymisillä ja pääty-ympyröiden ristikoilla. Mookie kulki alusta asti rivakkaasti, mutta hallitusti, vaikka virtaa olisi selvästi löytynyt ylempäänkin askellajiin. Ratsastaja hallitsi pienestä koostaan huolimatta isoa hevosta erinomaisesti huomaamattomin avuin. Pikkuhiljaa aloin rakentamaan ensin 100cm korkean radan, jonka Mookie selvitti moitteetta. Muista kuitenkin ratsastajana tukea hevosta koko radan ajan, vaikka luotat sen taitoon ja hevonen itseensä. Tue, ohjaa ja ratsasta mukana. Lopulta rata korotettiin 160cm korkeuteen. Mookie alkoi selvästi olla jo väsynyt, mutta ei jättänyt työtään puolitiehen, vaan jatkoi innokkaana loppuun asti. Loppuveryttelyyn otimme paljon ravia pitkällä ohjalla. Mookie ravisteli päätään ja kulki turpa lähes urassa kiinni rentoutuneena. Täytyy ihailla tämän orin antaumusta!
Royn estevalmennus 26.12.2009
Mookie oli alkutunnista hieman verkkaisesti, mutta kunhan oltiin verrytelty molempiin suuntiin kunnolla ja tehty hiukan avo- sekä sulkutaivutuksia alkoi ori näyttää upealta. Pystytin viisi estettä, yksi kahden esteen linja, sekä kolmen esteen sarja. Aloitimme aluksi 60cm esteillä, Mookie tuli oikein hienosti esteille sisään eikä alkanu rynnimään väleillä. Sarjallakaan ei ollut ongelmia, joten nostin esteet 80cm. Edelleen orisi tuli oikein hyvin, ja laukanlyhennykset sekä -pidennykset onnistuivat hienosti. Sarjalla tuli pientä haparointia, mutta muuten valmennus sujui oikein hyvin.
Jennin estevalmennus 24.05.2010
Mookie oli verryttelyssä hiukan tahmea eikä meinannut liikkua kunnolla, taisi tätäkin kaveria uusi ympäristö ihmetyttää sen verran. Kun sait Mookien liikkeelle kunnolla irtosi hevosesta todella kauniitakin liikkeitä ajoittain. Ori kulki koko valmennuksen ajan rennosti mutta kyttäili muita hevosia ja unohti aina välillä mitä oltiin tekemässä. Kun sait orin huomion kiinnittymään itseesi oli työskentelyänne ilo katsoa. Ravissa Mookie innostui ja koetti pari kertaa hypähtää laukalle. Hyvin sait orin pidettyä haluamassasi askellajissa, jokseenkin siihen tarvittiin muutamia voltteja ja paljon pidätteitä. Laukkatyöskentely oli aluksi yhtä sähellystä Mookien innokkuuden takia, minne jäi se alkutunnin laiskuus. Ori heitteli ilopukkeja aina laukan nostoissa mutta hyvin pysyit kyydissä. Kun Mookie rauhottui oli teidänkin työskentelynne siistiä ja rentoa.
NEO Pessimistin estevalmennus 03.08.2010
Mookie oli alkutunnista hieman tahmean oloinen, se ei tahtonut liikkua kunnolla eteen eikä taipunut kumpaankaan suuntaan. Aloitimme työskentelyn volteille, avoväistöillä ja sulkutaivutuksilla sekä ravaamalla. Pikku hiljaa ori alkoi vertymään ja se hakeutui peräänantoon ja alkoi käyttää takaosaansa. Laukanvaihdot puomien päällä sujuivat hyvin ja lyhennykset samoiten. Hyppääminen aloitettiin yksittäisellä pikkupystyllä, jota nostin muutaman verkkahypyn jälkeen. Tein esteistä laajan kahdeksikon, jolloin laukka oli vaihdettava kaarteissa. Mookien ja ratsastajan yhteistyö näytti saumattomalta, vaihdot sujuivat todella huomaamattomilla liikkeillä ja ratsastaja pysyi hyvin hypyissä mukana. Oikein hienoa työtä!

