virtuaalihevonen

Sicko

ei saavutuksia
© Hemmelhorst Sporthorses - with permission, thank you!


Virallinen nimi: Sicko Rotu: Holstein
Lempinimi: Sicko Sukupuoli: Ori
VH-tunnus: VH-00000 Säkäkorkeus: 167 cm
Syntynyt: 26.11.2009 Kasvattaja: Stal Kracht, BEL
Täytti 3-v: 26.02.2010 (VHKR) Omistaja audrey
Painotus: Esteratsastus Koulutustaso: re 160 cm / ko Va A


Luonne


Sicko päätyi meille onnekkaan vahingon kautta - täysveriorimme Skylark oli päässyt irti työharjoittelijalta ja ottanut jalat alleen. Täydessä paniikissa aloin soitella läheisiä talleja läpi, kauhukuvat puuhun riimustaan jumiin jääneestä Sky'stä vilkkuen mielessäni. Helpotus oli suuri, kun meistä noin 3 kilometrin päässä sijaitsevan Kracht-siittolan omistaja Helen kertoi orin päätyneen heidän pihaansa, josta he olivat pyydystäneet sen odottelemaan omistajaansa. Hakiessani tätä täysiveristä Houdinia takaisin omaan talliinsa, panin merkille vielä hyvin kehittämättömältä näyttävän orin, jota irtohypytettiin kentällä. Hevonen oli ruma kuin mikä, mutta miten se hyppäsi! Esteitä vain nostettiin ja nostettiin, mutta ori selvitti ne vaivatta tolppien loppuun saakka. "Huh, viimeinen taisi olla 180 cm", tokaisi ratsuttaja taluttaessaan nuorikkoa pois kentältä. Olin jo jonkin aikaa etsinyt itselleni uutta GP-ratojen hevosta, mutta mielessäni oli ollut ennemminkin jo kokeneempi ori, kuin parivuotias nuori. En kuitenkaan voinut muuta kuin anella Heleniä myymään hevosen minulle, tuota kapasiteettia ei saisi päästää lipeämään käsistään! Helen luuli ensin minun pilailevan - varsa oli kuulemma rumin jonka hän oli koskaan nähnyt 20 vuoden kasvattajaurallaan, ja Sickoksi nimetty nuori oli menossa viikonloppuna huutokaupattavaksi. Niin kuitenkin kävi, että sain napattua orin itselleni pilkkahintaan!

Puhuttaessa vaikeasti käsiteltävistä oreista, Sicko sopisi malliesimerkiksi. Se on todella kiltti eikä varmasti tahallisesti vahingoittaisi ihmistä, mutta kuten niin usein ihmismiestenkin kanssa tapahtuu, testosteroni estää täysin aivojen loogisen toiminnan ja ajattelu tapahtuu lähinnä haarovälillä. Tammojen lähettyvillä Sicko on kuin lobotomia-potilas - täysin immuuni ulkopuolisille häiriöille (kuten kaikin voimin ohjista kiskova ratsastaja..), ainoana tavoitteenaan päästä ihanan neidon luokse. Omalla tallillamme, jossa on vain oreja, Sicko käyttäytyy pääpiirteittäin hyvin, joitakin ärsyttäviä piirteitä lukuunottamatta. Kisapaikoilla, jossa hevosia joutuu taluttamaan hyvinkin lähekkäin niiden sukupuolesta riippumatta, ori vaatii kuitenkin erittäin kokeneen ja varman käsittelijän sekä järeät apuvälineet - ehdottomasti orikuolain taluttaessa suussa! Sicko ei voi sietää klippaamista, vaan vaatii vähintään yhden - joskus kaksikin! - rauhoittavaa piikkiä. Tokkuraisena oria ei klipperin surina juuri häiritse, mutta sen ollessa täysin hereillä ei klippaamista kannata edes yrittää - eläinlääkärimme yritti kerran lääkitessään haavaa Sickon takasessa, tuloksena kaksi murtunutta kylkiluuta..

Kuten jo aikaisemmin totesimme, on Sickolla huikea kapasiteetti esteillä. Toinen sen vahvuuksista tuli kuitenkin esille vasta, kun orilla alettiin ratsastaa - Sicko olisi myös kouluhevosena erinomainen! Sillä on varsin mukavat liikkeet, ja sitä on suoranainen nautinto ratsastaa. Toisinaan Sickolle sattuu huonompia päiviä, jolloin sen työskentely sisältää lähes yksinomaan pystyynhyppimistä ja paikallaan jäkittämistä, mutta useimmiten sen kanssa on hyvinkin miellyttävä työskennellä. Aivan Grand Prix-tasolle Sickolla ei välttämättä noustaisi, mutta Inter-tasolle siitä saisi luultavasti vielä kivan kisakaverin. Orin koulutus on kuitenkin jätetty vaativalle tasolle, johtuen siitä ettemme halua kuluttaa Sickoa puhki treenaamalla molempia lajeja huipputasolla - ennen pitkää tämä tulisi kuitenkin vaikuttamaan orin suorituksiin ja terveyteen. Mutta kuka tietää, ehkä meidät tullaan vielä näkemään vaatimattomammimma koulukilpailuissa!

Esteillä Sicko vaatii suuhunsa hieman kovemman kuolaimen kuin kouluratsastukseen, ori osaa halutessaan olla mielettömän vahva esteradalla. Harjoituksissa ja valmennuksissa se pysyy useimmiten hyvin hanskassa, mutta kilpatilanteessa Sickon aivot napsahtavat off-asentoon ja silloin se on menoa! Ori ei varsinaisesti mene kovaa, mutta sen askelpituuteen on mahdotonta vaikuttaa ja radasta tulee lähinnä epämääräistä huitomista ja esteisiin rysähtelyä.. Uskomattomasta kapasiteetistaan huolimatta Sickolla ei ole luontaista estesilmää, vaan ratsastajan täytyy osata nähdä oikea askel ja kertoa Sickolle mistä hypätä. Sarjaväleissä täytyy olla tarkkana - jos ratsastaja jää ensimmäisen esteen jälkeen haaveilemaan hetkeksikään eikä ole heti pidättelemässä vauhtia, venyttää ori helposti kolmen askeleen välin kahdeksi askeleeksi ja niin edelleen. Vaikka se kuin ihmeen kaupalla usein selviääkin kunnialla näistä megaloikista ja jatkaa rataa täysin normaalisti, ovat niin ratsastaja, valmentaja kuin yleisökin usein sydänkohtauksen partaalla. Sicko saisi olla esteillä hieman varovaisempi, useimmiten sen virhepisteet johtuvat roikkuvien takajalkojen aiheuttamista puominpudotuksista.

Sukutaulu

i. Sinclair, evm
holst, 171 cm, re 160 cm
ii. Silverado, evm iii. Sinatra, evm
iie. Dolce Vita, evm
ie. Lavinia, evm iei. Leopold, evm
iee. Narcissus, evm
e. Chardonnay, evm
holst, 158 cm, re 140 cm
ei. Centurion, evm eii. Orpheus, evm
eie. Rhapsody, evm
ee. Hepburn, evm eei. Hallelujah, evm
eee. Philomena, evm


Jälkeläiset



Ei vielä jälkeläisiä.

Kilpailumenestys


Näyttelymenestys:

Ei menestystä.

ERJ-sijoitukset:
Sijoituksia 22 kpl, joista 0 ERJ-Cupista.

18.09.2010 kutsu, 160 cm - 5/40
26.09.2010 kutsu, 160 cm - 4/40
01.10.2010 kutsu, 150 cm - 4/40
02.10.2010 kutsu, 150 cm - 7/100
05.10.2010 kutsu, 150 cm - 4/30
13.10.2010 kutsu, 150 cm - 3/50
16.10.2010 kutsu, 160 cm - 4/30
17.10.2010 kutsu, 140 cm - 5/40
17.10.2010 kutsu, 140 cm - 2/40
29.10.2010 kutsu, 130 cm - 3/50
29.10.2010 kutsu, 160 cm - <3/40
12.11.2010 kutsu, 160 cm - 2/30
13.11.2010 kutsu, 160 cm - 5/30
27.11.2010 kutsu, 150 cm - 5/30
10.12.2010 kutsu, 160 cm - 4/40
12.12.2010 kutsu, 160 cm - 6/40
17.12.2010 kutsu, 160 cm - 6/40
18.12.2010 kutsu, 160 cm - 3/40
19.12.2010 kutsu, 160 cm - 6/40
19.12.2010 kutsu, 160 cm - 6/100
03.01.2011 kutsu, 150 cm - 3/30
04.01.2011 kutsu, 150 cm - 4/30


Päiväkirja


06.01.2010
Sicko saapui meille muutama päivä sitten, ja on nyt koulutuksensa loppusuoralla. Pian on aika osallistua orin kanssa ensimmäisiin kilpailuihin - alan jo pikkuhiljaa nähdä painajaisia meistä juoksemassa villisti kilpakentän aidasta läpi.. Tarjolla olevista luokista riippuen meidän on tarkoitus aloittaa heti 140+ cm-luokista, sillä kuten harjoituksissa ollaan huomattu, pienemmiltä radoilta on tuloksena lähinnä kasa katkenneita puomeja. Helenin kentällä näkemäni susiruma varsa on nyt tiessään - Sickosta on kasvanut erittäin komea nuorimies!

27.05.2010
Osallistumme Sickon kanssa 28.-30.5. Barrier Showjumpersin esteleirille, ja odotankin sitä innolla mutta samalla myös hieman jännittyneenä - Sicko kun ei ole käytökseltään aina esimerkillisin tapaus, ja paikkakin on uusi.. On kuitenkin hienoa päästä uusien valmentajien silmän alle treenaamaan, ja näkemään samalla missä vaiheessa muut ovat omien nuortensa kanssa - kurssi kun on tarkoitettu 4-7-vuotiaille hevosille. Sicko täytti eilen 6 vuotta, ja se onkin edistynyt mielestäni hienosti. 140 cm radat sujuvat treeneissä jo rutiinilla, ja isommiltakin radoilta napsahtelee vain satunnaisesti muutama puomi alas. Nyt täytyy rientää pakkaamaan tavarat valmiiksi aamuista lähtöä varten - matka ei onneksi ole pitkä Belgiasta Saksaan, vain muutaman ajotunnin päässä!

18.09.2010
Ensimmäiset kilpailut, joihin Sicko lähti mukaan, olivat Wincaressa järjestetyt nelipäiväiset kisat. Kolmena ensimmäisenä päivänä Sicko suoriutui kohtalaisesti, hurjistuen välillä radalla niin etten saanut sitä kunnolla kontrolliin - tästä seurasi tietysti muutamia pudotuksia. Viimeisenä päivänä ori oli jo ehtinyt tottua uuteen paikkaan ja kisapaikan hälinään. Olin ilmoittautunut kahteen viimeiseen luokkaan, molemmat 160 cm. Ensimmäisen radan verryttely sujui hyvin, hevonenkin tuntui levolliselta ja oli hyvin ratsastettavissa. Kova työ ja maltillinen eteneminen tuottikin tulosta - Sicko ylitti kaikki esteet puhtaasti ja antoi minulle mahdollisuuden ratsastaa aikaa uusinnassa, tuloksena hieno viides sija! Mahtavaa! Toisessa luokassa ori tuntui jo hieman väsyneeltä pitkän viikonlopun jälkeen ja pudotti yhden trippelin, mutta mitäpä tuosta! Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia koettelemuksia.

Valmennukset


Golffiksen estevalmennus 13.08.2010
Kunnollisen alkuverryttelyn tehtyänne keskityimme jonkin aikaa maapuomeilla työskentelyyn. Emme kumpikaan tainneet odottaa orin innostuvan noin pahoin, sillä se heitti kunnon loikan ja sinäkin meinasit tippua selästä, onneksi sait harjasta kiinni. Seuraavalla kerralla olitkin varustautunut kunnon loikkaan, jota ei sitten perästäkään tullut. Sinun työskennellessäsi maapuomilla minä rakensin n. metrin korkuisia esteitä sinne tänne pitkin kenttää. Annoin sinun valita vapaasti missä järjestyksessä haluat esteet hypätä ratana, ainoa vaatimukseni oli että tulisi mahdollisimman paljon nopeuden säätelyitä esteiden väleille. Ainoa huomautettava asia ratsastuksessasi oli teiden valinnat, koita ensi kerralla valita hieman suoremmat tiet esteelle, muuten suorituksenne oli hyvä eikä minulla ole mitään huomauttamista.