|
|
CALL FOR IT SWA xx ◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦◦
Rautias täysiveritamma, säkäkorkeus 159cm, "Salla", VH-00000
Syntynyt 20.08.2006 Saksassa, kasvattanut Kingsvalley, nyt 8-vuotias
Omistajattarena Eveliina, asuu yksityisenä Rowland Trakehnersissa
Kilpailee esteratsastuksessa tasolla 110-150cm
|
|

|
|
Oli kaunis aamupäivä, kun satuin eksymään pahaa aavistamattomana keskusteluun Vibajan kanssa. Jollakin ihmeellisellä keinolla hän osasi käyttää uutta pienimuotoista innostustani esteratsastusta kohtaan hyväksi, ja ennen kuin ehdin edes tajuamaan huomasin, että pitelin käsissäni Call for It SWA xx -nimisen täysiveritamman papereita. Ihmeellisintä oli, että omistajan kohdalla luki nimeni, ja että tamma löytyi kahden päivän päästä kotipihaltani kouluratsujen seasta.
Ja siitä lähti yhteinen taipaleemme käyntiin. Kertaakaan en ostostani ole kuitenkaan vielä ehtinyt katumaan, koska olen talliväen kanssa rakastunut neitokaisen luonteeseen - en olisi osannut kuvitella, että maailmasta voisi löytyä näin hyväntahtoinen tamma, joka jaksaa yrittää viimeiseen pisaraan asti vain miellyttääkseen ratsastajaansa. Tasapaksu tai tylsä hevonen Salla ei kuitenkaan todellakaan ole, vaikka niin voisi luulla, sillä vauhtia löytyy kilparadoilla aina asteen verran liikaa..
|
|
i. Yellow Cab xx xx-o. 160cm re: 160cm |
ii. Tax Free xx xx-o, EVM |
iii. Free Soul xx |
| iie. Impressive American xx |
ie. Bird xx xx-t, EVM |
iei. Son of the Sun xx |
| iee. Mockingbird xx |
e. Go for It xx xx-t. 160cm re:150cm |
ei. Keep the Faith xx xx-o, EVM |
eii. Keep the Speed xx |
| eie. Love n Faith xx |
ee. Did It xx xx-t, EVM |
eei. Do It xx |
| eee. Proud xx |
|
|
№ 01 ERJ 06.05'09 Cheval Delamer, 130cm, 5/50
№ 02 ERJ 10.05'09 Cheval Delamer, 160cm, 3/27
№ 03 ERJ 11.05'09 Cheval Delamer, 160cm, 4/27
№ 04 ERJ 14.05'09 RuutuÄssä, 150cm, 4/30
№ 05 ERJ 22.05'09 Briton's Farm, 150cm, 2/95
№ 06 ERJ 10.06'09 Viehättävä, 120cm, 2/50
№ 07 ERJ 10.06'09 Cosgrove, 130cm, 6/50
№ 08 ERJ 12.06'09 Cosgrove, 130cm, 1/30
№ 09 ERJ 12.06'09 Cosgrove, 140cm, 6/50
№ 10 ERJ 14.06'09 Cosgrove, 130cm, 7/50
№ 11 ERJ 21.06'09 Stud Caruso, 110cm, 8/100
№ 12 ERJ 21.06'09 Stud Caruso, 130cm, 2/60
№ 13 ERJ 23.06'09 Stud Caruso, 130cm, 7/49
№ 14 ERJ 01.07'09 Tousle Roulet, 120-130cm, 4/50
№ 15 ERJ 02.07'09 Tousle Roulet, 130-140cm, 3/50
№ 16 ERJ
№ 17 ERJ
№ 18 ERJ
№ 19 ERJ
№ 20 ERJ
|
№ 01 ERJ
№ 02 ERJ
№ 03 ERJ
№ 04 ERJ
№ 05 ERJ
№ 06 ERJ
№ 07 ERJ
№ 08 ERJ
№ 09 ERJ
№ 10 ERJ
№ 11 ERJ
№ 12 ERJ
№ 13 ERJ
№ 14 ERJ
№ 15 ERJ
№ 16 ERJ
№ 17 ERJ
№ 18 ERJ
№ 19 ERJ
№ 20 ERJ
|
SORROWSONG PB ON VIRTUAALIHEVONEN / SORROWSONG PB IS A SIM-GAME HORSE
|