Esittelyssä Rowland Trakehners

Rowland Trakehnersin toiminta alkoi aikoinaan elokuussa 2006, kun tallin nykyinen omistaja osti vanhan, Chris de Lermanin suvun omistaman tilan, joka oli myytävänä tilan isännän kuoltua. Tila on rakennettu vuonna 1876, eikä siis loista uutuuttaan, mutta tilat ovat kuitenkin siistit, ehjät ja erityisen elegantit. Talli aloitti alkuun toimintansa nimellä Romulus, jossa asui puoliverisiä laidasta laitaan. Heinäkuussa 2008 talli kuitenkin lopetti toimintansa, ja jäljelle jäivät vain omistajan trakehnerinhevoset, jotka majoitettiin tutun katon alle, ja tallin nimi muutettiin Holic Trakehnersiksi. Tällä nimikkeellä ehdittiin toimia vain pieni hetki, kun nimi jo muuttui Rowland Trakehneriksi, tallin entisen kasvattajaliitteen mukaan.

Tallia on toki ajan saatossa jouduttu remontoimaan ja esimerkiksi kaikki tarhat jouduttiin aikanaan rakentamaan kokonaan uudelleen vanhojen lahottua käsiin. Nyt tämä neljän hehtaarin kokoinen tila on erikoistunut kouluratsuihin - siitä kielivät useat kymmenet koulusatulat satulahuoneessa, kentän laidalla olevat valkoiset kouluaidat sekä useat ratsuttajat, jotka ratsastavat suurella kentällä yhtäaikaiseseti hevosten kulkiessa kaula kaarella. Tämä kuva on kuin suoraan unelmistani!

Alempaa löydät lisää tietoa tiloistamme, esittelyä henkilökunnastamme sekä tietenkin kuvia tiluksiltamme. Tervetuloa tutustumaan, ja samalla toivottavasti ihastumaan, tiloihimme ja kouluratsuihimme, toivottavasti viihdyt ja tulet uudelleenkin!

Tallipihaan saapuessasi saatat huomata hieman epäkunnossa olevan tiemme, jota reunustavat perin sekalaisessa järjestyksessä kasvavat, muutamat suuremmat lehtipuut. Puiden takana voit huomata useat tarhamme, jotka on ympäröity puuaidoilla. Tarhoista silmäsi löytävät toiveideni mukaan hevosia (mikäli eivät, ovat hevoset karkumatkalla). Kiinnitäpä huomiosi tarhojen pohjaan, se on nimittäin nurmea. Sadekeleillä se tuppaa olemaan hieman hankala liukkautensa vuoksi, mutta erityisesti kesäisin se on mainio pohja hevosille. Riimut ja riimunnarut jätetään, kuten varmasti huomaat, tarhojen porteille, josta ne on helppo napata mukaan, kun hevosta lähtee hakemaan sisälle.

Siirrytäänpä sitten tallipihaan. Kiinnität varmasti huomiota hurjan suureen aukeaan, joka on heti tulokujan jälkeen. Tätä paikkaa olemme pitäneet parkkipaikkana ja se onkin kisojen aikaan erityisen mahtava. Lisää parkkipaikkoja kisojen ajaksi meiltä löytyy tuolta ruohikolta, huomaatkin varmaan lukuisat autojen painamat jäljet ruohikossa. Pihaa ympäröivät hevostarhat, joista osa on tyhjänä kasvamassa, osa sisältää hevosia. Keskuspihaa ympäröivät pienet kukkapenkit, joita en suinkaan minä hoida, vaan äitini. Itse olen sellainen poropeukalo, etteivät nämä menestyisi - kasteleminenkin tuottaa ongelmia. Kukkapenkeistä olen kuitenkin kiitollinen, koska, kuten huomaat, se tuo mukavasti väriä pihapiiriimme.

Siirrytäänpä sitten tallitiloihimme. Älä turhaan yritä laskea tätä suurta karsinoiden määrää - voin suoraan kertoa sinulle, että niitä on yhteensä 50, joista kaksi tosin varsomiskarsinoina. Vilkaistessasi karsinaan voit huomata, että kooltaan karsinat ovat 4x4m luokkaa. Kiinnitäpä huomiota myös uusiin automaattijuomakuppeihimme, saimme ne nimittäin vasta keväällä 2007 käyttöömme, sitä ennen rahtasimme vettä tuolta tallin päästä jokaiseen karsinaan letkun avulla. Karsinoiden kuivikkeena käytämme purua, kuten varmaan huomasitkin. Se valottaa talliamme huomattavan paljon, kun muuten täällä on melko pimeää 1876-luvun tyylin mukaan. Valot ovatkin erityisesti pimeämpinä aikoina todella tarpeen!

Täältä löydät satulahuoneemme, vilkaistaanpa sisään. Älä hätkähdä huoneen suurta kokoa tai tavaroiden kamalaa määrää - 50 koulusatulaa vaatii tilaa. Huomaa kuitenkin, että tilaa olemme säästäneet ostamalla nämä kätevät satulatelineet, joihin suitset saa satulan alle. Noista siistihköistä kaapeista löytyvät erilaiset apuohjat hätätilanteiden varalle, myös pintelit ja muut ylimääräiset suojat ja suitsien/satuloiden osat löytyvät sieltä. Harjathan roikkuvat jokaisen hevosen karsinanoven vieressä harjapakeissa, joista löytyvät myös hevosten henkilökohtaiset suojat.

Hevosten ruuat löytyvät tästä satulahuoneen vierestä, sieltä löytyvät kaurat ja muut rehut, sekä heinät. Tällä kärryllä saamme jaettua hevosille kätevästi ruoat suoraan karsinoihin ilman, että pitäisi kymmenen kertaa palata takaisin rehuhuoneelle hakemaan ruokaa. Ja tästä vastapäätä näkyvät kolme pesupaikkaamme, ne ovat tallilaisten vapaassa käytössä. Satulahuovat ja loimet pesemme kotitalossani, jonka saatoit nähdä pihaan saavuttuasi oikealla. Märkien varusteiden kuivaaminen tapahtuu useimmiten pihalla auringon valossa. Ja jos WC:a etsit, voit sinne löytää tuosta satulahuoneen toiselta puolelta.

Ai että täällä on kova vilinä? Kyllä, meiltä löytyy useita ratsuttajia monille hevosillemme. Tämän vuoksi vilinä on kova erityisesti näin päiväaikaan. Seurataanpa tästä Marya, joka onkin juuri lähdössä kentälle Niken kanssa, niin esittelen sinulle samalla ratsastustilamme. Suurelle kentällemme on tästä tallilta matkaa muutama kymmentä metriä, sinne pääsemme tätä tarhojen välissä kulkevaa polkua pitkin. Näin, tuollahan se jo näkyykin. Kuten huomaat, kenttä on kooltaan suuri lähinnä siksi, jotta siinä mahtuvat useat ratsastajat ratsastamaan yhtä aikaa ja jotta kilpailuissakin saamme kentälle kätevästi kouluaidat ja tilaa jää silti vielä reippaasti verryttelyäkin varten. Täälläpä onkin nyt paljon väkeä ratsastamassa. Huomaa vielä hiekkapohjamme, joka on raskaampaa hiekkaa, eikä näin ollen pölise niin pahasti, kuin kevyt hiekka. Pitää tätä kenttää toki silti kastella, mutta sen hoitaa mieheni, minäkin toki joskus, mutta tuppaan olemaan katastrofi traktorin kanssa.

Mutta siirrytäänpä sitten tutustumaan maneesiimme, joka valmistui tammikuussa 2007. Sen näetkin tuossa vieressä. Maneesia emme kamalasti ole käyttäneet suht lämpimän ilmaston ansiosta, mutta toki sitäkin sateella ja kylmällä ilmalla käytetään ahkerasti. Peilit olivat ihan ehdoton juttu, kuten varmasti huomaat. Niitä on aseteltu vähän sinne sun tänne, pääasiassa pitkien sivujen päähän. Maneesista löytyy usein erilaisten kauppiaiden myyntipisteitä kilpailujemme aikaan, mikäli verryttely tapahtuu kentällä. Silloin tällöin kilpailujemme verryttelyt tapahtuvat maneesissa. Maneesi on osoittautunut kuitenkin hyväksi pakokeinoksi sateelta, alkuvaiheessa sateella ei ratsastamaan oikein päässyt.

Maastoihin en sinua kehtaa lähteä juoksuttamaan, mutta voin kuitenkin kertoa, että pihapiiristämme lähtee useita maastoja ympärillämme siintävään metsään. Laukkapeltoja, mäkiä, uittopaikkaa - niitä löytyy. Maastoreittien alut näkyvät tuolla kentän takana, missä varmasti näet pienen polun, sekä pihastamme, josta lähdetään vain vastakkaiseen suuntaan, kuin mihin nyt tulimme. Maastoihin on melko hankala eksyä, mutta toki sellaistakin on tapahtunut ja sitten olemme porukalla metsästäneet kissojen ja koirien kanssa hukkaan menneitä, mutta näin ei kyllä varsinkaan päiväsaikaan tapahdu. Uittopaikallemme lähtee lenkki itse asiassa sitä tietä pitkin, mistä sinä tilallemme saavuit, vaikkei ehkä uskoisi. Maastomme ovat perin mukavaa kierrettävää, vaikka välillä hirviä ja poroja saakin säikähtää.

Vielä ennen lähtöäsi toivon, että tulet tutustumaan päähenkilökuntaamme. Henkilökuntaamme kuuluu pääasiassa hevosten hoitajia, joita on kertynyt monista maista. Hevosten hoitajat hoitavat suurta osaa hevosista ratsuttaen näitä. Itse ratsastan toki tallin omistajana niin paljon kuin vain ehdin ja jaksan, mutta viittäkymmentä hevosta ei ratsasteta millään päivässä. Hevosten hoitajat ovatkin jokapaikan höylämme, jotka toisinaan laittavat hevosia kuntoon ratsastusta varten, toisinaan lähtevät kisareissuille avustamaan, mutta pääasiassa ratsastavat ja toimivat hevostemme parissa. Kentälle mennessämme tutustuimmekin jo Maryyn, joka on pitkäaikaisin hoitaja/ratsuttajamme. Mary onkin samalla myös tallimestarimme ja hänelle olisin valmis luovuttamaan oikean kätenikin, on sen verran paljon tehnyt tallin eteen töitä.

Tallimestarinamme toimii siis Mary, joka on samalla myös ratsuttajamme. Mary huolehtii tallin siisteydestä, karsinoiden puhdistuksesta, varusteiden siisteydestä ja kaikesta muusta mahdollisesta. Toki itse olen Maryn apuna karsinoita putsaamassa ja useimmiten muut hevostytöt putsaavat varusteet, mutta Mary, topakka ja tarvittaessa ärhäkkä nainen, voi joskus asiasta muistutella. Maryn tunnistat tummista hiuksista ja ruskeasta kypärästä (jollaisen muutkin haluaisivat).

Tallin omistajana toimin minä, äkkipikainen, mutta huumorintajuinen nuori neiti Eveliina. Työhöni kuuluu pääasiassa organisoida tallin toimintaa, huolehtia hevosten hoidot jne ajallaan, sekä tietenkin ratsuttaa ja auttaa Marya tallissa. Mitäpä sitä sen kummempaa selittelemään - normaalit tallinomistajan hommat. Ajoittain minut saattaa löytää mutisemasta valituksiani tallin nurkista (suosittelen, että pidät tällöin pientä turvaväliä), ja toisinaan ylipirteänä tallipihalta.

Tallillamme on myös valmentajia, jotka käyvät tallillamme valmentamassa hevosiamme sekä ratsastajia. Päävalmentajanamme on Vilhelm Leck, joka toimii usein myös kilpailujemme kouluratsastustuomarina. Kokemusta tälle mahtavalle valmentajallemme on ehtinyt kertymään oman uran aikana hurjasti ja siksi hän onkin mainio valmentaja meille tähtiin kurkotteleville, itsestään liikaa kuvitteleville ratsastajille. Tänään hän ei valitettavasti ole paikalla, mutta tule ihmeessä huomenna käymään puolenpäivän aikoihin, jos valmentajan näkeminen kiinnostaa.

Kaiken tämän lisäksi tallilla häärivät myös avomieheni Tom, kymmenet hevostenhoitajat ja -ratsuttajat sekä ajoittain äitini, joka kastelee mielellään kukkia. Traktorihommista vastaavat Tom ja isäni. Voit aina kysyä rohkeasti ohjeita tai apuja tai mitä mieleesi tuleekin keneltä tahansa tallissa liikkuvalta henkilöltä - olen pyrkinyt saamaan talliin sellaista väkeä, joka olisi mahdollisimman pirteää ja sosiaalista. Toivottavasti olen onnistunut yrityksessäni!

Oikein mukavaa, kun jaksoit roikkua perässäni koko reissun ajan! Toivon todella, että kuvasi tiloistamme on nyt kirkkaampi ja että innostut vierailemaan tilallamme useamminkin vaikka ratsastusmielessä. Kas, Heidi onkin laittanut minulle jo ratsun valmiiksi kuntoon, joten taidan hipsiä tästä kenttää kohti. Nähdään!

all pics © Brad Thatcher, thank you!

Tämä on virtuaalitalli / This is a sim-game stable       » ylös   » sähköposti