Tapaus: Keinumäen Udelma
Keinumäen Udelma "Huntu" VRL-00000
Punarautias suomenhevostamma, säkäkorkeus 149cm
Syntynyt 09.01.2009 Suomessa, tällä hetkellä 8-vuotias
Kasvattanut Keinumäki, omistaa Eveliina (e-mail) / Onnen
Kilpailee kouluratsastuksessa tasolla Helppo A-Vaativa A
Tavoitteena KRJ-laatuarvostelu sekä YLA- ja SLA-tilaisuudet
Hunnulla on tällä hetkellä 36 sijoitusta kouluradoilta.
SV-II palkittu suomenhevosvarsojen arvostelussa 15.02.2009 (26.8p, kutsu)
Odotettu ajatus, joka tuli jäädäkseen
Keinumäen Udelma on pitkän harkinnan tulos. Tämä neiti on kuitenkin tulos, jota ei yksinkertaisesti voi katua. Udelman isä, Kepponen, on siintänyt timanttina silmissäni jo silloin, kun näin oriin Veera N:n omistuksessa Valtaman yksityistallipihoilla ja kilpailukentillä, ja kun nyt huomasin oriin olevan Kyan omistuksessa, en voinut vastustaa kiusausta saada itselleni varsa tästä himoitsemastani oriista. Emävalinnassa ei kauaa nokka tutissut, kun kaunis Unelma Säleikkö saapui tallipihaan omistajansa rinnalla - täydellinen paketti syntyisi juuri näistä aineksista!
Kun Huntu ensimmäisen kerran asteli arasti tallipihalla en voinut kuin kiitellä ja taputtaa itseäni reippaasti olkapäälle, sillä tämä sirosti ja rennosti jalkojaan nosteleva, vielä toistaiseksi niska pystyssä taluttajan vierellä laukkaava vauhtitossu oli juuri sitä, mitä olisin vain voinut vielä hevoskantaani tarvita. Ja nuo liikkeet, jo nyt niin kauniit ja ilmavat. Taputellessani itseäni olkapäälle tiesin, että tästä tammasta tulisin pitämään vielä erityisen paljon; sillä tulisi varmasti olemaan erityinen paikka sydämessäni. Udelma - omistajan pitkäaikainen unelma, suoranainen silmäterä.
Kokomittainen luonnekuvaus tulossa sivuille asti mahdollisimman pian!
Suloinen, suloisempi, suloisin Huntumme

Udelman kuvien © Liisa H. Kopioiminen ehdottomasti kielletty!
Suorastaan säkenöivä sukutaulu
i: Vir MVA Ch Kepponen
sh-o. 162cm, ko: Va B KTK-II |
ii: Risteri
suomenhevosorii 155cm, ei meriittejä |
iii: Rasteri
evm suomenhevosorii 149cm |
iie: Erityinen
evm suomenhevostamma 151cm |
ie: Kimpale
suomenhevostamma 159cm, ei meriittejä |
iei: Posaus
evm suomenhevosorii 153cm |
iee: Kimalainen
evm suomenhevosorii 156cm |
e: Ch Unelma Säleikkö
sh-t. 150cm, ko: He A |
ei: Vir MVA Ch Loitsutuli
suomenpienhevosorii 147cm, KTK-II, YLA2 |
eii: Tulenarka
evm suomenpienhevosorii 147cm |
eie: Tähtikirkas
evm suomenpienhevostamma 148cm |
ee: Napernaatti
suomenhevostamma 157cm, ei meriittejä |
eei: Trekoli
evm suomenhevosorii 155cm |
eee: Trappune
evm suomenhevostamma 158cm |
Uuden sukupolven suuretpienet Udelmat
Keinumäen Udelma tulee elämänsä aikana saamaan maksimissaan viisi (5) koulupainoitteista suomenhevosvarsaa. Tällä hetkellä jälkeläisiä on 0 kpl. Udelma ei ole vielä jalostuskäytössä - Huntu saa ensimmäisen varsansa keväällä 2010.
| väri rotu-skp. | Onnen Nimi | VH-00000, synt. 00.00.0000 / i. Isän Nimi | om. Omistaja | meriitit |
Näin me menestytään!
| UDELMALLA ON YHTEENSÄ 36 KRJ-SIJOITUSTA |
KRJ 23.01.2009 Championtalli, He C, 5/95
KRJ 29.01.2009 Onnen sh, He C, 2/50
KRJ 31.01.2009 ROWDY, He C, 3/40
KRJ 02.02.2009 Fiktio, He C, 3/49
KRJ 05.02.2009 Fiktio, He C, 7/50
KRJ 10.02.2009 Falgun Ponies, He C, 5/39
KRJ 15.02.2009 Onnen sh, He C, 2/50
KRJ 16.02.2009 SOHO, He C, 4/45
KRJ 24.02.2009 Regendtropfen, He C, 6/40
KRJ 25.02.2009 Virtuaalitalli Dei, He C, 5/30
KRJ 19.03.2009 Jerry, He B, 5/50
KRJ 21.03.2009 Jerry, He B, 1/50
KRJ 21.03.2009 Highway, He B, 4/17
KRJ 22.03.2009 Jerry, He B, 2/50
KRJ 27.03.2009 Evergrey, He B, 3/38
KRJ 28.03.2009 O'Polo, He B, 3/46
KRJ 03.04.2009 Evergrey, He C, 3/33
KRJ 13.04.2009 Gräslund, He B, 5/50
KRJ 14.04.2009 Gräslund, He B, 7/50
KRJ 26.04.2009 Evergrey, He C, 5/36
|
KRJ 29.04.2009 Evergrey, He B, 4/38
KRJ 29.04.2009 Rowland, He B, 4/37
KRJ 30.04.2009 Mix, He A, 1/40
KRJ 06.05.2009 Evergrey, He C, 3/30
KRJ 06.05.2009 Evergrey, He B, 1/34
KRJ 11.05.2009 Evergrey, He C, 2/30
KRJ 12.05.2009 Evergrey, He C, 4/30
KRJ 29.05.2009 Evergrey, He A, 6/100
KRJ 30.05.2009 Evergrey, He A, 10/100
KRJ 06.06.2009 Evergrey, He A, 7/59
KRJ 07.06.2009 Evergrey, He C, 5/64
KRJ 16.07.2009 Greyton, Va A, 4/46
KRJ 16.07.2009 Greyton, Va A, 5/50
KRJ 17.07.2009 Cadell, Va A, 3/50
KRJ 01.11.2009 Tousle Roulet, Va B, 8/100
KRJ 04.11.2009 Kotisuo, He A, 2/50
KRJ
KRJ
KRJ
KRJ
|
|