
Menestyneet kasvattimme | Kouluponilinjauksemme
Myynnissä olevat kasvattimme löydät täältä!
Laadukkaita muotiponeja Väinölästä!
Väinölän piti alunperin olla hyvin pienikokoinen ponisiittola, jonka kasvatustoiminnan olisi siksi pitänyt olla hyvin pienimuotoista. Tämä jäi kuitenkin vain omistajan suureksi haaveeksi, sillä koska nälkä kasvaa syödessä, kasvoi Väinölän ponikanta ja samalla kasvatustoiminta muuttui -jos vain mahdollista- vielä entistäkin kunnianhimoisemmaksi.
Kasvatamme koulupainoitteisia ratsuponeja ja new foresteja liitteellä Väinölän. Tavoitteenamme on kasvattaa tulevaisuuden huippuponeja, jotka menestyvät koulukentillä paremmin kuin ketkään muut ja pokkaavat matkaansa laatuarvostelupalkintoja niin paljon, ettei niitä jaksa edes luetella. Tai niin kasvattaja haaveilee, mutta kun realistisemmin ajatellaan, on tavoitteenamme saada aikaan korrektirakenteisia, kivaliikkeisiä poneja kouluradoille niin, että niillä on sukunsa puolesta kaikki avaimet menestymiseen.
Kasvattimme tunnistat etuliitteestä Väinölän
Väinölän kasvatin ostajille meillä ei ole mitään erityisiä kriteerejä. Kasvatteja ostaessa etusijalla ovat kunnianhimoisen kasvattajan ollessa kyseessä tietenkin ne, jotka lupaavat kasvateillemme aktiivista kilpailua tai laatuarvosteluissa kiertämistä arvonimiä unohtamatta. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättömyys, vaan pääasia on saada kasvattimme pitkäaikaiseen kotiin, jossa ne eivät jää nurkkiin pölyttymään.
Kasvattimme tulee myös rekisteröidä VRL:n rekisteriin, ja rekisteröinnin yhteydessä ilmoitettava kasvattajaksi Väinölän (VINL5720), kasvattajanimeksi Väinölän ja syntymämaaksi Suomi (FI). Sivujen muutoksista yms tulee ehdottomasti ilmoittaa kasvattajalle mahdollisimman pian, samoin myös ponin palautuksista. Huomaathan, että kasvattajalla on etuosto-oikeus, joten voit ostaa kasvattejamme vain itse Väinölästä!
Kasvattajana Väinölällä on oikeus ottaa kasvatit itselleen, mikäli sivuja ei ole päivitetty kertaakaan neljän kuukauden aikana. Lisäksi kasvatin sivujen kadotessa otamme varsan automaattisesti takaisin itsellemme. Ilmoitathan siis tarkasti, mikäli haluat luopua ponista? Kuoltuaan kasvatillemme tulee tehdä muistosivut, jossa näkyvät sen saavuttamat meriitit, sijoitukset ja perustiedot.
Tervetuloa luotettaville poniostoksille - ostoksille, josta voit vain hyötyä, koska tarjolla on ainoastaan huippuponeja koulukentille!
Väinölän ponit ovat aina muodissa!
Jos etsit itsellesi huipputason ponia vaativille kouluradoille, on valintasi Väinölän kasvatti! Kasvateissamme yhdistyvät ratsuponien ja newforestien parhaat ominaisuudet, kuten hyväluonteisuus, sporttisuus, suorituskyky ja hyvä rakenne. Lisäksi jokaiselle kasvatillemme tavoitellaan hevosmaisen komeita liikkeitä kouluradoilla menestynyttä koulusukua unohtamatta.
Oletko valmis antamaan huippukouluponeille pikkusormesi? Hyppää mukaan kouluponien maailmaan ja huomaa, ettei paluuta takaisin enää ole!