Esittely
Palvelut
Asukkaat
Toiminta

Päiväkirja
Talliuutisia
Vieraskirja
Etusivu

HISTORIA   TALLITILAT   PIHAPIIRI   AIKATAULUT

  Olipa kerran Valtama...

Valtaman taru alkoi toukokuussa 2007 Eveliinan kyllästyttyä etsimään sitä oikeaa yksityistallia. Koska kysyntää yksityistallille löytyi, nousi pystyyn idea rennosta, pienestä maalaistallista, joka majoittaisi yksityishevosia tiloihinsa. Takaovi.comin kautta löytyi nopeasti pieni talo, jonka pihapiiristä löytyi 10 karsinapaikan talli ja kun sen remontti saatiin 6.6.2007 kuntoon, oli talli valmiina asiakkaitaan varten. Ensimmäiset asukkaat saapuivat talliin 16.6.2007.

Lokakuussa 2007 tallia laajennettiin kahdella karsinapaikalla suuren kysynnän vuoksi. Samalla talli koki uudistuksia myös omistajakaartissa, kun Heidi saapui Eveliinan kaveriksi tallin ohjaksiin. Elämänsä aikana Valtama on viisastunut, motivoitunut lisää ja alkanut järjestää todellista toimintaa tallilaisilleen. Historiamme ei vielä ole pitkä, mutta loppua ei ole näkyvissä.

  Valtaman tallitilat

Valtaman tallirakennus rakennettiin vuonna 1899. Tallista löytyi aluksi 10 karsinapaikkaa, mutta 11/2007 valmistui kaksi lisäkarsinaa. Jokaisesta karsinasta löytyy ruokakuppi sekä automaattinen vesikuppi. Alusina käytämme puruja, mikäli hevosen omistaja ei pyydä turvetta. Karsinoidemme koko on 4x4 metriä. Karsinoissa on liukuovet, joihin saa tallikäytävän puolelle kätevästi roikkumaan loimia, päitset ja muuta tarvittavaa.

Tallistamme löytyy myös tilava satulahuone, jossa on reilusti tilaa satuloille ja suitsille. Lisäksi olemme varanneet jokaiselle hevoselle oman, pienen kaapin, jossa omistajat voivat säilyttää esimerkiksi ylimääräisiä satulahuopia ja loimia, vararemmejä, ratsastustarvikkeita - kaikkea mahdollista. Tallin yhteiset remmit ja tarvikkeet löytyvät omasta laatikostaan ja niitä saa vapaasti lainata, kunhan ne palauttaa omalle paikalleen. Satulahuoneesta löydät myös pöydän, jonka päältä löytyy kahvinkeitin. Kaikki tallillemme tulevat lehdet toimitetaan satulahuoneeseen, joten satulahuoneessa on hyvä kuluttaa aikaa suuremmallakin porukalla.

Valtamasta löytyy toki myös pesuboksi, joka toimii samalla vesipisteenämme. Olemme myös varanneet hevosten harjakoreille oman paikan tallin päädystä; sieltä löytyvät kaikki hoitovälineet helposti. Ensiapupakki löytyy harjakorien vierestä; sieltä löytyvät kaikki tarpeelliset hoitovälineet ja niitä saa käyttää vapaasti. Muut tallilaiset saa helposti kiinni ilmoitustaululta, jonne jokainen saa vapaasti laittaa ilmoituksiaan (ilmoitustaulua voit lukea asukkaat-sivulta).

  Valtaman pihapiiri

Kaikki tallin pihalta löytyvä on tallilaistemme yhteisessä käytössä. Valtaman pihasta löytyy 22x42m kokoinen hiekkapohjainen, aidattu ratsastuskenttä, joka on myös valaistu. Tallin estekalusto löytyy kentän vieressä olevasta pienestä katoksesta - muistathan huolehtia estekaluston takaisin katokseen käytön jälkeen.

Hevosille on varattu kahdeksan nurmipohjaista tarhaa, jotka on rajattu laudalla ja sähkölangalla, jonka ansiosta karkurienkin pitäisi pysyä aidoissa. Kesäisin tallin hevoset pääsevät kirmaamaan suurille laitumillemme, jotka sijaitsevat muutamankymmenen metrin päässä tallin pihapiiristä.

Valtaman pihasta pääset mainioille maastoreiteille hevosesi kanssa! "Päälenkkimme" ovat pikkulenkki, pitkä lenkki ja mäkilenkki, jotka ovat jokainen oikein hyvää, selkeää ja monipuolista maastoa. Pikkulenkki on lenkeistä lyhyin ja sen pohja on hiekkaa ja se sopii näin ollen tarvittaessa myös ravurien hiittilenkeille. Pikkulenkin maasto on suhteellisen tasaista ja se on ehdottomasti helpoin maastoltaan. Tätä lenkkiä voi kiertää kehämäisesti ja se onkin osoittautunut erityisen mainioksi "totuttelumaastoksi".
Pitkä lenkki kiertelee ympäri peltoja ja se sisältää näin ollen pitkiä laukkasuoria ja mahtavia maisemia. Pitkää lenkkiä pitkin pääsee myös järvelle, joka sijaitsee laitumien pohjoispuolella. Tämä maastolenkki on todella mainio silloin, kun aikaa löytyy (pisimpiä polkuja kulkien pitkä lenkki voi kestää jopa 4 tuntia!). Maastoltaan tämä lenkki on monipuolinen; polkuja risteilee monista kohdista ja sen voikin kiertää usealla eri tavalla - voit valita vaativan reitin tai pikkulenkin kaltaisen helpon reitin. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.
Mäkilenkki on ehdottomasti Valtaman paras tarjonta. Se on maastoltaan vaativaa, hyvin mäkistä. Mäkien kulkeminen on hevosen jaloille ja lihaksille kuitenkin mainiota harjoitusta ja siksi tämä lenkki onkin useiden tallilaisten suosiossa. Mäkilenkin pohja on vaihteleva, mutta pääosin oikein hyvä. Talvisin voi ilmetä joitakin kelirikkoja, eikä tämä lenkki talvisin olekaan aina huippukunnossa. Myös tämä lenkki on pituudeltaan monipuolinen; voit kiertää sen tunnissa tai pisimmän kautta kiertäen kahdessa tunnissa.

  Valtaman aikataulut

Tallillamme on tietenkin myös tietyt vakioajat, jolloin hevoset haetaan sisään ja liikutetaan. Tästä näet lisäksi mm. tietoa kengittäjän vierailusta. Tämän aikataulun mukaan tallimestarimme toimii:

07:00   Aamuruoat hevosille, heinät tarhoihin
08:00   Hevoset ulos tarhoihin; heinät tarhoissa - karsinoiden puhdistus
14:00   Päiväruoat hevosille, joille se on merkitty; päiväheinät kaikille
19:00   Hevoset sisälle
20:00   Iltaruoat hevosille, heinät karsinoihin

Ratsastuskenttä lanataan   joka maanantai noin klo 18:00
Lantala tyhjennetään   kaksi kertaa vuodessa (kesä- ja joulukuussa)
Hevosten yhteismadotus   kolme kertaa vuodessa (kesä-, syys- ja tammikuussa)

Kengittäjä  käy tallilla aina tarvittaessa. Suosittelen kuitenkin suuresti, että laitatte ilmoitustaululle ilmoitusta siitä, että olet kengittäjää kutsumassa. Tuolloin voimme kerätä ilmoitustaululle listaa siitä, tarvitseeko jonkun muunkin hevonen kengitystä eikä tarvitse kutsua kengittäjää kahdella erillisellä kerralla paikalle. Laitan itse ilmoitustaululle/etusivulle viestiä aina, kun kengittäjä on tulossa paikalle (ilmoitathan ilmoitustaululla, mikäli olet kutsunut kengittäjän tallille).

Hevoshieroja   vierailee myös tallillamme sillointällöin. Hevoshierojan tullessa kaikilla tallin hevosilla on mahdollista päästä hierojan käsittelyyn, mutta siihen on ilmoittauduttava aina erikseen. Laitan ilmoitustaululle (ja etusivulle) viestiä hevoshierojan tuloista, jolloin jokainen omistaja voi ilmoittaa hevosensa hierontaan mukaan ilmoitustaululla. Hieroja käy Valtamassa noin 4 kertaa vuodessa.

ULKOASUN © EVELIINA 2008   KUVAN © HEIDI, TIEKKU & A. SAVOLA   ÄLÄ KOPIOI!